Asunnottomien yö Kuopiossa

23.9.2024

Pohjois-Savon Sosiaaliturvayhdistys ry yhdessä muiden sosiaali- ja terveysjärjestöjen sekä seurakuntien kanssa järjestää Asunnottomien yö -tapahtuman Kuopiossa 17.10. klo 15-20 osana vastaavaa valtakunnallista tapahtumaa.

Tapahtuman teema vuonna 2024 on ”Piilossa asunnottomana”. Käytännössä piiloasunnottomuus tarkoittaa sitä, että ihminen on kirjoilla jossain osoitteessa, mutta ei syystä tai toisesta pysty asumaan kyseisessä asunnossa vaan majoittuu esimerkiksi tuttavien tai sukulaisten luona. Tällainen asunnottomuuden muoto altistaa ihmisiä hyväksikäytölle ja väkivallan eri muotoihin eivätkä he välttämättä ohjaudu palveluihin, jotka heille kuuluisi. Piiloasunnottomuus on yleistä erityisesti nuorten keskuudessa. He saattavat olla kirjoilla vanhemmillaan, mutta majoittuvat väliaikaisesti ystävillä tai sukulaisillaan. 

Piiloasunnottomuus koskettaa vahvasti myös naisia sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Taustalla olevat häpeä, lähisuhdeväkivalta sekä asenteet asunnottomuuspalveluita kohtaan pitkittävät asunnottomuutta ja avun saantia.

Elämäntilanteiden muuttuessa kuka tahansa voi joutua tekemisiin asunnottomuuden kanssa. Sinä tai yhteisösi voitte ojentaa auttavan kätesi niin, että apu kohdistuu suoraan asunnottoman ihmisen arkeen. Kuopion työryhmän kanssa olemme aloittaneet keräyksen, jossa keräämme lahjoituksia täytettyjen reppujen (mm. hygieniatuotteet, elintarvikesäilykkeet, alusvaatteet, sukat, pipot, hanskat, heijastimet) hankkimiseksi Itä-Suomen poliisilaitoksen myöntämällä pienkeräysluvalla (RA/2024/1170). Lupa on voimassa 1.8. - 31.10.2024. 

Lahjoituksen voi tehdä seuraavien tietojen mukaan:

Tilin omistaja: TYÖTERAPINEN YHDISTYS R.Y.

Tilinumero (IBAN): FI06 8000 1870 9794 33

BIC/SWIFT: DABAFIHH

Viestikenttään: Asunnottomien yö 2024 tai Viitenumero: 9111

Kuopion tapahtuma tulee pitämään sisällään elokuvanäytöksen Kino Kuvakukossa, jossa esitetään Aki Kaurismäen ohjaama Kuolleet lehdet -elokuva. Näytös alkaa klo 15 ja on osallistujille maksuton. Vuonna 2023 ensi-iltansa saanut Kuolleet lehdet -elokuva kertoo yksinäisistä ihmisistä, joilla on menneisyyden painolastia. Elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlilla Tuomariston palkinnon sekä sai kaksi Golden Globe -ehdokkuutta. Elokuva oli viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva.

Elokuvanäytöksen jälkeen tapahtuma jatkuu Kuopion torilla klo 17 alkaen, jossa tullaan muun muassa näkemään ja kuulemaan vaikuttavia musiikkiesityksiä sekä tärkeitä keskusteluja ja puheenvuoroja. Myös tapahtuman järjestäviä tahoja pääsee kohtaamaan toritapahtumassa.

Kuopion Asunnottomien yö -tapahtumaa voit seurata myös sosiaalisessa mediassa;
Instagram @asunnottomienyokuopio & Facebookissa.
Valtakunnallisesti voit lukea tapahtumasta täältä.

Tervetuloa osaksi tapahtumaa!